Hengellinen päivä Vanajan seurakuntakodissa 11.10.2026
Sunnuntaina 11.10.2026 vietettiin Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin Hengellistä päivää Vanajan seurakuntakodissa Hämeenlinnassa. Tilaisuuteen osallistujilla oli mahdollisuus ennen tilaisuutta osallistua myös jumalanpalvelukseen Vanajan kirkossa. Hengellisen päivän tilaisuuden järjesti tänä vuonna Hämeenlinnan yhdistys.
Tilaisuus avattiin Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikaisen pitämällä lämminhenkisellä hartaushetkellä. Kirkkoherra antoi ison kiitoksen eläkeyhdistyksen toiminnalle eläkeläisten saamiseksi mukaan sosiaaliseen yhdessäoloon ja kanssakäymiseen sekä harrastuksiin ja näin torjumaan yksinäisyyttä.
Maittavan keittolounaan jälkeen kuultiin hienoja musiikki- ja lauluesityksiä. Inka Raak soitti huilulla kaksi kaunista sävellystä. Sri Lankasta Suomeen muuttanut Litmi Wijekoon lauloi kolme herkkää rakkauslaulua tunteikkaalla tulkinnallaan. Tämän vuoden piirin karaokemestari Olavi Halt tulkitsi kuin Kari Tapio muutaman elämästä kertovan laulun. Yllätysnumerona oli piirin puheenjohtavan Seppo Kaijan hieno karaoketulkinta Kari Tapion kappaleesta Vain Taivaisiin. Lopuksi yhdistyksen sihteeri Leena Pietilä piti mielenkiintoisen esitelmän Vanajan kirkon ympäristön historiasta.
Tilaisuus sai paikan päällä julkituodot monet kiitokset lämminhenkisestä tunnelmastaan. Kaikkiaan 34 osallistui tilaisuuteen.
Syyskauden avajaiset Aulangolla 15.9.2026
Syyskauden avajaisia vietettiin Aulangon ulkoilumajan pihapiirissä tiistaina 15.9.2026. Aloitimme aamulla jo klo 10. Sää oli raikkaan syksyinen ja poutainen, hyvä ulkoilusää. Meitä oli paikalla noin 40 yhdistyksen jäsentä ja toivottavasti jäseniksi tulevia. Ensimmäisenä pääsimme nauttimaan Maijan, Aulikin ja Ulla-Maijan valmistamat pullakahvit Oivan tuoman teltan suojissa. Pelasimme rimagolfia, tonkumia ja ketjupeliä sekä paistoimme makkaraa nuotiokodassa. Hyvin tärkeää oli kuitenkin vaihtaa kuulumisia tuttujen ja tutuksi tulleiden kanssa. Leppoisaa ja mukavaa yhdessäoloa!
Kulttuurikävely Hämeen linnassa – Aikamatka keskiajalle 20.8.2026
Hämeenlinnan yhdistys järjesti jäsenilleen kulttuurikävelyn –Aikamatka keskiajalle, torstaina 20.8. klo 14-16. Lähtö tapahtui Hämeen linnan pohjoiselta puusillalta. Kävelyllä oli mukana 18 yhdistyksen jäsentä. Oppaana meillä oli Jaana Hellevaara. KIerroksella tutustuimme keskiaikaiseen elämään linnassa. Kierroksella selvisi myös mitä tapahtui danskeritornissa, miksi oltiin koko ajan pienessä hiprakassa ja mistä Pyövelinmäki sai nimensä.
Kierros alkoi Verkatehtaan pääsisäänkäynnin edestä, jossa meitä oli vastassa oppaamme Jutta Äijälä. Paikalla oli 20 yhdistyksen jäsentä. Kävelykierroksen aluksi siirryimme Vanajaveden rantaan, jossa opaamme kertoi Verkatehtaan teollisesta historiasta ja samalla myös Vanajaveden toisella puolella sijaitsevasta saksalaisen oluttehtailija Johan Schmausserin hienosta huvilarakennuksesta ja entisestä olutpanimosta. Verkatehdas aloitti toimintansa vuonna 1895 ja lopetti vuonna 1963. Tehtaan johtajana toimi pitkään Henrik Holmen. Vuonna 1937 toimitusjohtajaksi siirtyi vuorineuvos Arthur Amberla. Parhaimmillaan tehtaassa työskenteli noin 1300 työntekijää. Kävelykierroksen aikana pysähdyimme tehdasalueen merkittävimpien rakennusten kuten Pinella-huvilan, entisen viljamakasiinin (nykyinen taidemuseo), Suisto-klubin, Kaupunginteatterin, entisen konttorirakennuksen ja nykyisen Biorexin äärelle ja oppaamme kertoi lisää historiaa ja tarkinoita Verkatehtaan eri vaiheista. Kulttuurikävely oli antoisa, sää poutainen ja aurinkoinen, mutta tuulinen. Uskon, että kaikki saivat kävelykierrokselta huomattavasti lisätietoa Verkatehtaasta.
Kulttuurikävely Irwin ja Vexi – Surutonta nuoruusaikaa 11.6.2026
Kierros alkoi Palokunnankadulta Palokunnantalon edestä. Paikalla oli 11 yhdistyksen jäsentä. Kävelykierroksen aikana opas Kaija Jokinen kertoi sanoittaja Vexi Salmen ja kansantaiteilija Irwin Goodmanin eli Hampparin nuoruuden ajan Hämeenlinnasta sekä poikain kujeiluista. Kierroksella tulivat tutuiksi poikien koulukulmat sekä Hampparin treenikämppä (Saaristen koulun alakerrassa). Vexillä oli ollut musiikkiliike Turuntien alkupäässä olevan rakennuksen alakerrassa. Hämeenlinnassa vaikuttivat tuolloin myös Jouko Rita, Mape Veijalainen, Kai Hyttinen ja Fredi. Hämeenlinnan ydinkeskustan alueella toteutettu kierros päättyi Kauppatorille.
Kulttuurikävely Varikonniemellä 2.6.2026
Kesän 2026 toinen kulttuurikävely järjestettiin Varikonniemelle. Lähtöpaikalle, hotelli Vaakunan eteen, kokoontui 20 yhdistyksen jäsentä. Oppaamme Kaija Jokisen johdolla lähdimme ensin rautatieasemaa kohti. Ohitimme entisen matkustajakoti Vanajan, jossa aikoinaan majoittui tunnettuja näyttelijöitä, mm. Tauno Palo. Seuraavaksi oli edessä parkkihalli Pööli, joka sai nimensä vieressä olevan lasten päiväkodin lasten ehdotuksesta. Sitten siirryimme kävelypolkuja pitkin rehevään Varikonniemen luontometsään. Oppaalta saimme kuulla alueen historiasta, sahateollisuuden ajasta sekä Vanain kaupungin vaiheista. Kävimme rannalta ihastelemassa näkymää Hämeen linnalle. Palatessamme hotellia kohti näimme kaksi valtavaa tsaarinpoppelia. Lähellä hotellia toimii nykyään myös Vanai bistro-ravintola.
Kulttuurikävely Sibeliuksen Hämeenlinna 13.5.2026
Hämeenlinnan yhdistys järjestää jäsenilleen touko-elokuun 2026 aikana viisi kulttuurikävelyä Hämeenlinnassa. Kulttuurikävelyt ovat oppaan johdolla tapahtuvia noin 1,5 tuntia kestäviä osallistujille ilmaisia kävelyjä (toteuttamiseen yhdistys on saanut raha-avustusta).
Ensimmäinen kulttuurikävely oli Nuoren Sibeliuksen kotikaupunki -kävelykierros, jossa sukellettiin taiteilijamestarin lapsuus- ja kouluvuosien Hämeenlinnaan ja jäljitettiin Jannen merkittäviä maamerkkejä kaupungin keskustassa, kurkistetiin nuoren miehen mielenmaisemaan ja tutustuttiinn hänelle tärkeisiin henkilöihin. Oppaana toimi Leena Aalto.
Hakutulokset
Haullasi ei löytynyt tuloksia.
Rajaa hakutuloksia
Rajaa hakutuloksia
Rajaa hakutuloksia
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.